Kokemus karttuu, intohimo pysyy.

Vuonna 1979 Iranissa shaahi syöstään vallasta ja Suomen hallitus päättää lopettaa pennin kolikkojen lyömisen. Samana vuonna Syväsen Konepaja Loimaalla lomauttaa työntekijöitään. Lomautettujen joukossa on myös hieman alta kolmekymppinen, työnjohtajaksi edennyt Kauko Vuorinen. Toimelias mies ei jäänyt tilaansa ihmettelemään, vaan tiedusteli isältään mahdollisuutta rakentaa maatilan maille halli metallipajan tarpeisiin. Syväseltä kyseltiin Kaukoa takaisin, mutta mies oli päätöksensä tehnyt. Yrittäjän ura vei voiton paluusta entiseen ja viisi vuotta kestänyt rupeama sai jäädä.

Jo seuraavana vuonna Kauko Vuorinen lunasti maatilan itselleen ja karjapito lopetettiin. Toiminta mailla keskittyi kolmensadan neliön halliin, jossa tehtiin alihankintana metallitöitä paikallisille konepajoille. Lähtö Syväseltä oli sujunut hyvässä hengessä ja tilauksia saapui myös sieltä. Melko pian yrityksen perustamisen jälkeen palkattiin myös ensimmäinen työtekijä.

Kauko Vuorisella oli ajatus laajentaa alihankinnan lisäksi myös omaan tuotantoon ja hän lähtikin tutustumaan alan uusimpiin virtauksiin Pariisin Sima-maatalousnäyttelyyn vuonna 1982. Vuorinen kiinnostui leikkuupuimureiden ohjaamoista. Hän kuvasi niitä ahkerasti, jopa niin suurella antaumuksella, että puimureiden edustavat aikoivat takavarikoida miehen kameran. Teollisuusvakoiluskandaalilta vältyttiin, mutta loistava tuoteidea matkasi Vuorisen mukana Loimaalle. Ohjaamoita valmistettiin Hirvikoskella lähes kaikkiin puimurimalleihin. Tuote oli menestys ja niitä valmistamassa oli parhaillaan 15 työntekijää.

1990-luvun lama ei säästänyt myöskään Vuorisen Konepajaa. Tilauskanta väheni dramaattisesti ja sopeutustoimia oli tehtävä. Ne kuitenkin onnistuivat ja yritys nousi vaiheittain laman alhosta. Nyt tontilla on ensimmäisen hallin lisäksi kolme 450 neliön hallia. Toimintaa johdetaan kuitenkin edelleen 1970-luvulla rakennetusta hallista, missä virkeän yrityksen konttori sijaitsee. Yhteen uusimmista halleista on valmistumassa pulverimaalaamo. TE-keskus on hankkeessa mukana ja maalaustoiminta on tarkoitus aloittaa vuoden 2021 alkupuolella.

Tänä päivänä toiminta on taas alihankitaan painottuvaa. Vuorisen Konepajan laatua viedään ympärimaailmaa paikallisten asiakkaiden kautta. Tilaajien joukossa on merkittäviä toimijoita kuten John Deere ja Lännen Tractors Oy. Näistä jälkimmäinen tunnettiin muuten aiemmin nimellä Syväsen Konepaja. Pitkäaikaiset asiakassuhteet kertovat myös omalta osaltaan työn laadusta. Tällä hetkellä Vuorisen Konepaja työllistää yrittäjän lisäksi kaksi vakituista työntekijää ja käyttää tarvittaessa alihankkijoita ruuhkahuippuja tasoittamaan.

Henkilöstömme:

Konepajan ammattilaiset esittäytyy
Kauko Vuorinen
Toimitusjohtaja
050 0871 084
Kasimir Vuorinen
Vuokraus
050 4323 133
Mika Vanhanen
Hitsaus
Ivan Kulichenko
Hiekkapuhallus / Maalaus

Yhteistyökumppanimme:

Haluatko tarjouksen tai kysyä lisää?

Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian! Vastausaikamme on yleensä 1-2 arkipäivää.

Tähdellä merkityt kentät (*) ovat pakollisia.
Lomake on lähetetty! Kiitos yhteydenotosta!
Oho! Nyt meni langat solmuun, eikä viestisi lähtenyt. Voit myös laittaa sähköpostia suoraan kauko.vuorinen@vuorisenkonepaja.fi